Kansanedustaja
Kari Uotila
00102 Eduskunta
gsm 050 512 3031
etunimi.sukunimi@eduskunta.fi
Kansanedustaja
Kari Uotila
00102 Eduskunta
gsm 050 512 3031
etunimi.sukunimi@eduskunta.fi
Hallitus on rehellinenKeskiviikko 23.6.2010 klo 14:00 - Kari Uotila Uuden pääministerin puhe ja uusi köykäinen hallitusohjelma on yhdessä asiassa rehellinen. Nimittäin siinä, että hallitus toteaa selkeästi, että se haluaa verotukselta muuta kuin tuloerojen kaventamista ja köyhyyden vähentämistä. Vasemmistoliiton esitys pääomaverotuksen progressiivisuudesta ei saanut mitään vastakaikua, vaikka veroasiantuntijatkin sitä vaativat. Kysymys on arvovalinnasta, ja on hyvä, että hallitus oman arvovalintansa rehellisesti toteaa. Äänestäjien käsissä on ensi keväänä arvioida onko oikein, että hallituspuolueet unohtavat verotuksessa oikeudenmukaisuuden ja tuloerojen kaventamis- ja köyhyyden vähentämispyrkimykset. Pääministeri Kiviniemen mukaan hallituksen "tavoitteena" on ehkäistä nuorten syrjäytymistä työmarkkinoilta ja varmistaa jokaiselle koulutuspaikka peruskoulun jälkeen. Hallitus lupaa myös, että työvoimapolitiikassa "otetaan huomioon" kasvanut nuorisotyöttömyys. Kauniit tavoitteet ja huomioiminen eivät paljoa lämmitä, kun nuorisotyöttömyys on jo räjähtänyt käsiin. Vasemmistoliiton mielestä jokaiselle tutkinnon suorittaneelle nuorelle on taattava oikea työ oikealla palkalla kolmessa kuukaudessa. Kouluttamattomille nuorille on räätälöitävä koulutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden työttömyysjakson jälkeen. Nuorisotyöttömyyteen on yksinkertaisesti otettava nollatoleranssi. Köyhyyden vähentämispyrkimystä ei edes mainita hallitusohjelmassa. Selvää on, että "toimitusministeriönä" aikaa pelaava ja vaaleja kohti luoviva hallitus jatkaa jääkylmää linjaa pienituloisia kansalaisia kohtaan.
Oikein suloista juhannusta kaikille! |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: Kiviniemi, veropolitiikka, verotus, nuorisotyöttömyys |
Kestävyysvajetta pukkaaPerjantai 9.4.2010 klo 11:04 - Kari Uotila Valtiovarainministeri Katainen kävi ministeriön herrojen kanssa keskiviikkona eduskuntaryhmässämme kertomassa näkemyksiään maan talouden tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Ihan hieno juttu, että oppositioryhmienkin pakeilla käydään ja otetaan vastaan kysymyksiä ja mielipiteitä. Siitäkin huolimatta, että tarkoituksena lienee lähinnä kriisitietoisuuden lisääminen ja vaatimuslistojemme pienentäminen. Totta on, että talouden romahdus meillä oli jopa rankempi kuin monilla muilla EU-mailla ja ikärakenteemme muita huonompi. Velkaa otetaan ja sen takaisin maksussa on kyllä haastetta. OECD ilmoitti omassa maaraportissa Suomen kestävyysvajeeksi peräti 8 prosenttia BKT:sta. Se on 2,5 prosenttia enemmän kuin VM:n näkemys. Kataisen viesti oli, että ellei mitään tehdä niin julkinen velka kasvaa niin mahdottomaksi, että sen korkojenkin maksuun joudutaan ottamaan lisävelkaa. Uusia menokohteita ei pidä tehdä, tuottavuutta erityisesti kuntapuolella parannettava ja eläköitymisikää tavalla tai toisella nostettava. Nämä siis ovat VM:n lääkkeitä lamasta nousuun. Toki velkaantuminen on vakava haaste, mutta mielestäni se on vain hyväksyttävä. VM:n takertuminen siihen, että velan osuus ei saa nousta yli 60 %:n BKT:sta voi tulla itse asiassa kalliimmaksi kuin reilumpi velkaantuminen työllisyyden parantamiseksi ja hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi. Mikäli nyt riittämättömillä toimenpiteillä aiheutetaan nuorten joukkomittainen syrjäytyminen, palvelujärjestelmien rapautuminen ja kansalaisten toimeentulon vaikeutuminen niin seurauksia maksetaan pitkään kasautuneina yhteiskunnallisina ongelmina. Parempi ottaa enemmän velkaa ja sitoutua pitemmällä aikavälillä sen takaisinmaksuun. Toisaalta on muistettava, että ylisuurilla ja vielä epäoikeudenmukaisesti kohdennetuilla veronkevennyksillä hallitus on itse tehnyt kestävyysvajetta ja velanottotarvetta. Elinkeinoelämä jatkaa EK:n suulla tätä hyvinvointivaltion rahoituspohjaa vaarantavaa veronkevennyslinjaa vaatimalla lähes kaikkien verojen alentamista. Kestävyysvajeen näkökulmasta aika vastuutonta toimintaa.
PS. Kiitos kaikille blogitekstejäni kommentoineille! Joku on ehkä toivonut kommentteja minulta palautteeseen. En kuitenkaan ole tarkoituksella halunnut blogiani keskusteluareenaksi. Palautetta tulee paljon myös sähköpostitse, ja suora viesti nimellään esiintyvälle palautteen antajalle on minulle luontevampi tapa vastata. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan blogiin viikoittain, toivottavasti lukijoita riittää vastakin yhtä mukavasti kuin tähän asti! |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: valtiontalous, veropolitiikka, talouspolitiikka, valtionvelka |
Tästähän varoitettiinKeskiviikko 5.8.2009 klo 14:46 - Kari Uotila Valtiovarainministeri Katainen on todennut, että nyt nopeasti velkaantuvaa valtiontaloutta joudutaan tulevina talouskasvun vuosina tasapainottamaan veronkiristyksin. Kataisen puhe on ihan muuta kuin oikeiston ja erityisesti Kokoomuksen puheet edellisen pitkän nousukauden aikana. Silloin he vaativat jatkuvasti lisäveronkevennyksiä ja perustelivat niitä sillä, että työllisyyden ja talouden vahvistuessa verotulot pystytään turvaamaan matalammillakin veroprosenteilla. Kaikenlaisia veroja kevennettiin rajusti ja samalla siirrettiin verotuksen painopistettä köyhiä eniten rasittavaan kunnallisverotukseen. Vasemmistoliitto varoitti toistuvasti veropohjan rapautumisen vaaroista tilanteessa, jossa työllisyys ja talous taantuvat. Varoituksista ei piitattu ja nyt ollaan veronkiristysten ja leikkauslistojen edessä. Olisi ollut paljon järkevämpää turvata kasvukaudella riittävä veropohja ja verotulot. Näin nyt olisi rahaa enemmän valtion sukanvarressa ja yhteiskunnan turvaverkot sekä lamansietokyky paremmassa kunnossa. Milloinkohan kansalaiset havahtuvat oikeiston hyvinvointivaltion tulevaisuutta uhkaavan veropolitiikan turmiollisuuteen? |
|
1 kommentti . Avainsanat: talous, verotus, veropolitiikka, verot, lama, Kokoomus |