Puhe kotouttamisselonteosta

Arvoisa puhemies,

Aina ei muisteta, että toisen maailmansodan jälkeistä umpiokauden aikaa lukuun ottamatta Suomi on ollut varsin avoin niin maasta lähdön kuin maahanmuutonkin kannalta. Koff, Paulig, Fazer, Finlayson – meille tutut kotimaiset tuote- ja yritysnimet – kertovat tästä.

Muutto Suomeen on kuitenkin ollut vähäistä siksi, että aikaisemmin emme taloudellisen kehityksen heikkouden takia vetäneet siirtolaisia eikä Suomella liioin ollut siirtomaita, joista väestöä olisi luontevasti muuttanut tänne.

Vaikka olemme jättäneet tuon umpiokauden taaksemme, olemme siitä huolimatta muihin Pohjoismaihin nähden maahanmuuttajamäärissä aivan eri tasolla. Muissa Pohjoismaissa ulkomaalaisten osuus on yli kaksinkertainen meihin nähden.  Meillä onkin varmasti paljon opittavaa naapurimaista sekä onnistumisten että epäonnistumisten osalta.

* * *

Arvoisa puhemies,

On valitettavaa, että selonteko rajautuu kotouttamislain toimeenpanoon. Tuo laki säädettiin 90-luvun lopulla ensisijaisesti silmällä pitäen pakolaisten kotouttamista eikä sitä voi pitää mahanmuuttopolitiikan peruslakina. Kotouttamislain rajauksesta huolimatta tavoitteeksi otettiin jo tuolloin kaikkien maahanmuuttajien joustava ja tehokas kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään.

Kun vuonna 1997 tehtiin Paavo Lipposen hallituksen toimesta ensimmäinen periaatepäätös pakolais- ja maahanmuuttopoliittiseksi ohjelmaksi oli maan taloudellinen tila tyystin erilainen kuin nyt. Lamavuosien jälkeen oli sitouduttu mittaviin säästöihin valtion velkaantumisen hillitsemiseksi.

Nyt velkaa lyhennetään miljardeja vuosittain, mutta silti hallitukselta puuttuu tahto hyvän kotouttamispolitiikan rahoittamiseksi – vaikka tarve siihen on maahanmuuttajien määrän kasvun myötä huomattavasti lisääntynyt. Kieliopetuksen, työvoimapalvelujen ja muiden tärkeiden toimenpiteiden merkitystä korostetaan, mutta rahoitukseen ei sitouduta.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Helsingille tekemän selvityksen mukaan kaupunki ja valtio saisivat moninkertaisesti pelkästään verorahoina kunnolliseen kotouttamiseen sijoitetut varat takaisin maahanmuuttajien työllisyysasteen nousun kautta. Nyt maahanmuuttajat joutuvat odottelemaan kuukausikaupalla pelkästään työvoimahallinnon palveluja ja kieliopetukseen pääsyä. Tehokkaampaan kotouttamiseen ja maahanmuuttajien työllisyysasteen nostamiseen hallitus ei kuitenkaan selonteossaan halua sitoutua, vaikka se tunnustaa resurssipulan vaikeuttaneen kotouttamistoimenpiteiden toteuttamista.

Samalla hallitus kuitenkin esittää lukuisia toiveita ja vaatimuksia myös kunnille kotouttamisen parantamiseksi, mutta ei esitä senttiäkään lisärahoitusta ensi vuoden budjettiin.

Olisi siis ollut hyvä, jos selonteko kattaisi koko maahanmuut­topolitiikan. Pakolaiset ovat vain osa maahanmuutosta. Yleisin maahanmuuton peruste on perheside. Lisäksi työperäisen maahanmuuton osuus kasvaa tulevina vuosina ja sen lisääminen on myös otettu tavoitteeksi hallitusohjelmassa.

On muistettava, että maahanmuuttajat ovat voimavara. Ilman kunnollista kotouttamista ja heidän työllistymistään tämä voimavara jää kuitenkin käyttämättä. Tarvitaan myös voimakasta panostamista kantaväestön asenteiden parantamiseen, suvaitsevaisuuden lisäämiseen ja muukalaisvihan ja rasismin torjuntaan. Hallituksen onkin tuettava esimerkiksi liikuntajärjestöjen toimintaa tällä tärkeällä alueella.

Hallitusohjelman tarkoittamaa työperäisen maahanmuuton lisäystä varten on menossa erilaisia hankkeita.  Sisäasiainministeriö asetti viime helmikuussa työvoiman maahanmuuton toimenpideohjelmaa valmistelevan hankkeen, jonka toimikausi päättyy kahden kuukauden kuluttua. Tällaisia hankkeita ja maahanmuuton valtavirtaa eli perhe- tai työperäistä maahanmuuttoa selonteko ei valitettavasti kunnolla käsittele. Se on vakava puute.

Arvoisa puhemies,

Kun työperäistä maahanmuuttoa lisätään ja kun se muutonkin kasvaa, olisi ollut oleellisen tärkeää arvioida useita eri seikkoja.

Millaisia tavoitteita asetetaan ja millaisia ohjauskeinoja käytetään?

Onko tavoitteena ensisijaisesti työvoimakapeikkojen poistaminen tilapäisillä pätkätyöntekijöillä vai uusien pysyvien asukkaiden tulo? Tulijathan itse tämän ratkaisevat, mutta tavoiteasettelulla on vaikutusta siihen, miten viranomaiset varautuvat vaikkapa kieli- sekä muunto- ja täydennyskoulutukseen tai lasten päivähoitoon.

Olisi syytä ratkaista, miten muuttajavanhemman kielenopetus ratkaistaan?

Riittääkö vajavainen kielitaito siihen, että asianomainen on perillä paitsi työtehtävien suorittamisesta myös työturvallisuusohjeista sekä tätä laajemmin työsuhteen ehdoista ja oikeuksista ja velvollisuuksista työpaikalla?

Työnantajalle ei pidä sälyttää vastuuta työhön opastuksesta jollakin muulla kuin kotimaisella kielellä, koska silloin muunkieliset syrjäytyvät helposti jo työhönottovaiheessa.

Entä miten järjestetään kielenopetus, jos toinen vanhemmista ei hakeudu työelämään maahanmuuton jälkeen?

Selontekohan kertoo, että kotouttamislaki tavoittaa vain osan heistä. Käykö niin, että kotiin lapsia hoitamaan jäävät puolisot eristyvät täysin suomalaisesta yhteiskunnasta?

Kun eduskunnan mielestä tulisi varata erikseen määrärahat riittävää kielikoulutusta ja yhteiskuntatietouden antamista varten, niin selonteko tunnustaa, että erillisiin riittäviin määrärahoihin ei ole päästy eikä kielenopetusta ole kaikkialla tarjolla.

Selonteko korostaa maahanmuuttajalapsen oman kielen opetuksen tärkeyttä esiopetuksessa. Tämä on vaikeaa useimmissa kunnissa. Vaasan kokoisessa kaupungissa puhutaan noin 50 eri kieltä, joten on selvää, että useimmat näistä kielistä jäävät opetuksen ulkopuolelle.

Kunnan tarjoamia palveluja voidaan käytännössä kotimaisten kielten lisäksi tarjota hyvin rajoitetusti muilla kielillä. Helpointa on niillä, jotka puhuvat englantia joko äidinkielenään tai toisena kielenään, sillä suomalaisilla on suhteellisen hyvä englannin taito.

Olematta ennustaja voisi arvailla, että Suomessa selviää englanniksi mutta ei millään muulla ulkomaalaisella kielellä ja että englanti saattaa nousta jonkinlaiseksi kolmanneksi kotimaiseksi kieleksi.

Selonteossa tähdennetään monikulttuurisuutta ja pidetään maahanmuuttajalasten omaa kulttuuria tärkeänä varhaiskasvatuksessa määrittelemättä, mitä monikulttuurisuudella tarkoitetaan. Yksilöiden elämän eri vaiheet ja osa-alueet liittävät heitä useisiin eri kulttuureihin, jotka limittyvät ja sekoittuvat toisiinsa. Älkäämme tuomitko ihmisiä yhden kuvitellun yhtenäiskulttuurin vangeiksi.

Valitettavasti selonteossa ei monikulttuurisuutta ole avattu eikä käsitettä problematisoitu.

* * *

Arvoisa puhemies,

Selonteossa viitataan Suomen väestön ikääntymiseen.

On selvää, että työssä olevan väestön väheneminen hidastaa talouden kasvua ja vaikeuttaa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä, kun taas vilkas siirtolaisuus voi parantaa talouden kasvua ja hyvinvointia.

On kuitenkin hyvä puhua myös siitä muusta panoksesta, jotka tulijat voivat aktiivisina ihmisiä antaa niin kulttuurin kuin muunkin yhteiskuntaelämän alueella.

Ilahduttavaa on maahanmuuttajien osallistuminen esimerkiksi urheilujärjestöissä, se on omiaan vähentämään turhia epäluuloja. On myös tärkeää, että maahanmuuttajat aktiivisesti osallistuisivat yhteisten asioiden hoitamiseen niin kunta- kuin valtakunnankin tasolla. Onkin ilahduttavia merkkejä halusta vaikuttaa puolueiden ja muiden yhteiskunnallisten järjestöjen kautta.

Meillä Suomessakin on päivitelty sitä, miten vaikeaa Viron venäläisten on olla, kun kielitaidoton ei saa Viron kansalaisuutta. Itse me olemme kuitenkin säätäneet kansalaisuuslain, jonka kielitaitovaatimus on Viron lakia tiukempi. Ehkä meidän kannattaisi kysyä itseltämme, olisiko parempi aktiivisesti tarjota kielenopetusta, mutta jättää kielitaitovaatimus kansalaisuuden edellytyksistä. Monelle maahanmuuttajalle se, että voisi äänestää valtakunnallisissa vaaleissa, merkitsisi Suomen muuttumista omaksi maaksi.

Arvoisa puhemies,